top of page

"Runollistettuja kuvia ja irtioton vimmaa - Lempi Elon albumi on vaihtoehtoisten reittien kirjoma kartta"

  • Spotify
  • Tidal
  • Apple Music
  • Bandcamp
  • Instagram
  • Facebook
  • TikTok

"-- Scandinavian Music Groupista muistuttavien teemojen päälle suditaan niin jazz-kuohuja, avantgardistista arvaamattomuutta kuin progressiivista väriloistoakin, eikä yhtyeen folk viittaa ainoastaan amerikkalaiseen traditioon. Elon kansanmusiikkitausta kuuluu niin melodioissa kuin soiton osallistavuudessakin.
 

Runollistettuja kuvia ja irtioton vimmaa kaihtamattomat sanoitukset käyvät täydellisesti yksiin musiikin kanssa. Välillä tekstit suorastaan syytävät petrolia irrottelunhaluisen yhtyeen liekkeihin. Muutamin paikoin roihu on vähällä riistäytyä käsistä, mutta levyn rehevyys myös hurmaa. Vaikka laulut puhuttelevat etenkin pienillä eleillään, on mahdotonta olla myötäelämättä osaamisensa laajuuteen havahtuneen kollektiivin riemua."
- Hannu Linkola, Soundi 2023

"Lempi Elo on uuden sukupolven laulaja/lauluntekijä, mutta myös upean kepeästi soiva kuusihenkinen yhtye. Eli toisin sanoen paljon on muuttunut sitten kokeellisen Observatorio-albumin, jolloin äänessä olivat vain nainen ja harmooni. Bändin vivahteikas musiikki jäsentyy tasaväkisesti folkista, taidepopista, progesta ja jazzista, joten tästä alkaa aukenemaan täysin uusi polku kuljettavaksi.

Pispala on ensimmäinen singlelohkaisu tulevalta Huojuvat puut -albumilta ja kuullun perusteella musiikillinen cocktail on poikinut jo melkoisen onnistumisen. Pispala on tietysti viittaus Tampereen kaupunginosaan, jonka katoilla tapahtuvaan kesäiseen seikkailuun Lempi Elo palaa nostalgisella lämmöllä. Torvien kaihoisat nuotit avittavat perinteisiä bändisoittimia ja vokaaleille jätetään äänimaisemassa runsaasti tilaa. Viehättävästi polveileva kappale pujottelee rennon folkin, aurinkoisen taidepopin ja soulahtavan jazzin tienoilla, eikä Pispalan kevyesti boheemia vetovoimaa kykenekään vastustamaan. Erittäin lupaava uusi alku."

 

Mika Roth, Lempi Elo

Pispala-single 2023

bottom of page